Hei vain kaikille!
Aloitan nyt kirjoittamaan blogia ns. uudelleen, eli olen joskus kirjoittanut blogia, missä ei ollut niinkään aiheita, vaan yleistä lätinää. Halusin nyt aloittaa kirjoittamaan uudelleen asioista jotka mua kiinnostaa ja jotka on mulle tällä hetkellä tärkeitä.
Tällä hetkellä olen valmistumassa merkonomiksi sekä olen vaatekaupassa töissä. Näinpä, erilaisia muotijuttuja tulee seurattua, mutta olen säilyttänyt oman tyylini. Kirjoitan siis plus-muodista omalla tavallani, aika paljon myös kuvien kera.
Musiikki on myös asia joka on aina ollut tärkeä osa mun elämää. En osaa soittaa enkä laulaa, mutta se on silti asia jota ilman en voi elää. Blogissani päästään nauttimaan myös itselleni ajankohtaisista sekä tärkeistä kappaleista.
Musiikkimakuni on erittäinkin laaja, mutta eniten kuuntelen erilaisa suomalaisia artisteja.
Elämässäni on tapahtumassa myös paljon. Jos kaikki menee nappiin koulujen suhteen, osoitteeni saattaa muuttua toiselle paikkakunnalle. Ensimmäinen oma koti, toinen paikkakunta, mahdollisesti tuttuja ei ole. Moni asia pyörii miellessäni. Palaan näihin asioiden selvettyä.
Tässä pieni esittely mitä minä olen ja mistä kirjoittelen. Tervetuloa lukemaan sekä kommmentoimaan! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti